Safarilla

Antiloopit aamuauringossa

Vapaaehtoisjaksoni puolivälissä mahdollistui reissu Ugandan suurimpaan kansallispuistoon, Murchison Falls Parkiin, seuranani ihanat suomalaiset kollegani ja henkiset turvajoukkoni täällä, Heidi ja Kaija-Leena Aruasta. Majoituimme teltoissa upeassa Murchison Fort Lodgessa. Kokemus tosin oli täysin erilainen kuin omat erähenkiset reissuni Lapissa. Tällä kertaa oli mahdollisuus pujahtaa oikeaan sänkyyn, pehmeisiin lakanoihin, napsauttaa lukulamppu päälle ja uppoutua kirjaan hetkeksi ennen Niililtä kantautuviin eläinten ääniin nukahtamista.

Varhain aamulla, auringon värjätessä taivaan vuoroin kaikilla punaisen eri sävyillä, alkoi retkemme kansallispuiston puolelle oppaamme Samin kanssa.

Safari-team: Kaija-Leena, Heidi ja minä.

Suomalaisessa kansallispuistossa voi liikkua päivän näkemättä yhtään eläintä. Savannin eläimistä suurin osa liikkuu laumoissa ja lukuisia sopuisasti yhdessä viihtyviä lajeja oli helppo bongata tien varresta. Samassa maisemassa saattoi jopa nähdä leijonan ja antiloopin kaikessa rauhassa. Kun leijona makailee sulattelemassa ruokaansa, tietää antilooppi saavansa hetkeksi hengähdystauon.

Kuva: Kaija-Leena Hyrkäs

Antilooppien siluetit korostivat joka puolella kauniisti ympäröivää, vielä näin sadekaudella rehevää maisemaa. Kuivan kauden polttava aurinko hävittää maisemasta ruohon ja tiputtaa jopa lehdet puista. Nyt eläimille oli joka puolella vettä ja ruokaa hyvin saatavilla. Tulenpunaiset ja säihkyvänsiniset pikkulinnut lennähtelevät edellämme pensaikoissa.

Haaveenani oli päästä näkemään vilaus kirahvista, mutta onnistuimme näkemään päivän aikana kymmeniä. Niitä seisoskeli teiden varsilla, tapittaen autoamme uteliaina tuuheiden silmäripsiensä takaa korvat samanaikaisesti heiluen, kuin merkkinä ystävällisestä tervehdyksestä. Sam kertoi, että kirahvin kuviointi on yksilöllinen, sen värisävyissä on suurta vaihtelua ja vanhemmilla yksilöillä läikät ovat tummempia. Tiesitkö, että kirahvi tarvitsee erittäin voimakkaan sydämen ja korkean verenpaineen ylläpitämään ääreisverenkiertoa?  Näin se voi nostaa päänsä yhdessä hujauksessa kohti puun latvuksia pyörtymättä. Kun tämä maailman korkein maanisäkäs puolestaan kumartuu juomaan, sen on levitettävä etujalkansa hullunkuriseen haara-asentoon. Hetken se on helppo saalis savannin kissaeläimille.

Kuva: Kaija-Leena Hyrkäs

Norsut eivät pettäneet täälläkään. Niiden samanaikaisesti levollista ja jättiläismäistä olemusta ei voi olla ihailematta. Näimme sekä yksin vaeltavia uroksia, että laumoina liikkuvia naaraita poikasineen, pikkulintuja vapaamatkustajina päiden päällä. Kun seurasimme erään mahtavan uroksen ruokailua vain muutaman metrin päästä, huomasin hieman pelkääväni. Jos norsu hermostuisi läsnäoloomme, se tekisi torahampaineen autostamme selvää hetkessä. 

Kuva: Kaija-Leena Hyrkäs

Samaa jännitystä aiheuttivat toki myös puissa nukkuvat leijonat sekä virtahevot, jotka nauttivat Niilin kosteudesta suuret kidat ammollaan. Nuorten virtahepojen leikkiä oli hauska seurata. Krokotiileista näin vain vilauksen, ne ovat arkoja eläimiä, vaikkakin todellinen vaara esimerkiksi paikallisille kalastajille edelleen.

Kuva: Kaija-Leena Hyrkäs

Matkalla puiston vesiputouksia muuttui tie yhtäkkiä monikaistaiseksi. Sam kertoi, että puiston alueelta on löytynyt öljyä, ja poraaminen alkaa pian. Hän oli huolissaan kuljetusliikenteen aiheuttamista vahingoista puistolle. Miten eläimet sopeutuvat näin rajuihin muutoksiin? Kirahvit ja norsut vain muutamat mainitakseni ovat jo nyt vaarantuneiden lajien listalla. Vaikka hanke on aiheuttanut vastustusta,  toiminta jatkuu. Jälleen kerran taloudelliset päämäärät polkevat luontoarvoja. Oppaamme Sam, joka tuntee puiston ja sen eläimet kuin omat taskunsa, kertoi jatkaneensa luontoalan opintojaan yliopistossa voidakseen myöhemmin osallistua öljynporauksen vaikutusten tutkimukseen. 

Murchison Falls -vesiputoukset olivat suurimmat koskaan näkemäni. Virtaavalla vedellä on yhtä hypnoottinen ote kuin nuotiotulella. Istuin kalliolla hetken seuraten mahtavan kohinan säestyksellä liikkuvia vesimassoja. Tässä kohtaa Niilin vesi ahtautuu kapean kanjonin läpi ja jatkaa kulkuaan kohti Albertjärveä yli neljäkymmentä metriä alempana.

Päivän kääntyessä kohti iltaa iltaa kylpivät akaasiapuut ensin kullankeltaisessa hehkussa, sitten yhä syvemmäksi punertuvassa, sinnittelevässä valonkajossa. Hotellilla syömme runsaan illallisen ja palaamme sitten teltoillemme niin uupuneina, etten jaksa edes ottaa kirjaa esille. Suljen silmäni ja ennen nukahtamista elän mielessäni päivän hienot hetket uudelleen.

Luksustelttailuun kuului myös uima-altaalla virkistäytyminen.