Posts

Kirje ugandalaiselle tytölle

Image
Lokakuu 2019, koulutusmatkalla Moyossa

Hei, kohtasimme ensi kertaa pölyisen Moyon kylätien varrella. Siinä risteyksessä, jossa vanhempiesi pieni  puoti sijaitsee. Kohdassa, josta voi joko kääntyä kylän keskustaan tai jatkaa tiheään rakennetun asuinalueen keskelle, jossa auringon lämpö viipyy pitkälle iltaan, vuohet makoilevat mangopuiden varjossa, puheensorina sulautuu heinäsirkkojen siritykseen, siniset savukiehkurat nousevat nuotioista ja värikkäät pyykkinarut yhdistävät tukulut toisiinsa kuin helmet nauhaan.

Näit minut kaukaa ja kasvosi sulivat hymyyn. Lähdit juoksemaan kohti kuin pieni villivarsa, riemastuneena, avosylin, aivan kuin olisin ollut kauan pois kotoa ja tulossa vihdoinkin sinua tapaamaan. Vaikka paljaat varpaat viestivät todellisesta asuinpaikastasi sai violetti, satiininauhoin koristeltu mekko sinut näyttämään ihan oikealta prinsessalta.


Pysähdyin, kyykistyin ja juosta kapsahdit syliini. Olinkin halauksen tarpeessa. Isommat sisaruksesi seurasivat perässäsi ja tulivat myö…

Bidibidi, maailman suurin pakolaisasutusalue

Image
Auton renkaat roiskivat mutaa taakseen, kunnes kuljettaja luovuttaa. Yhtään sadattelua hänen suustaan ei silti kuulu, tämä on osa kenttätyön arkea. Olemme jumissa keskellä maailman suurinta pakolaisaluetta, Bidibidiä, jossakin vyöhykkeiden 2 ja 3 välimaastossa. Alueella asuu 229 312 (UNHCR) Etelä-Sudanin pakolaista ja heistä satakunta seisoskelee parhaillaan tienposkessa seuraten tilanteen kehittymistä kuin jännittävää tosi-tv -ohjelmaa.  Sadekaudella tämä taitaa olla heille jokaviikkoista viihdettä. Entäpä hälytysajoneuvot, miten ne pääsevät näissä oloissa tekemään työnsä?  Mutalammikon edessä seisoo kuorma-auto, joka vielä hetki sitten oli jumissa samaisessa kohdassa. Kuorma-auton mukana matkanneet miehet seisovat polvia myöten mudassa ja autettuaan oman autonsa sadekauden runteleman tieosuuden yli, jatkavat he pyytämättä hommaa meidän kanssamme. Tunnen itseni avuttomaksi. Voin vain seurata tapahtumia jeepin takapenkiltä Celine Dionin laulaessa radiossa ”I’ve got wings to fly”. Kahde…

Safarilla

Image
Vapaaehtoisjaksoni puolivälissä mahdollistui reissu Ugandan suurimpaan kansallispuistoon, Murchison Falls Parkiin, seuranani ihanat suomalaiset kollegani ja henkiset turvajoukkoni täällä, Heidi ja Kaija-Leena Aruasta. Majoituimme teltoissa upeassa Murchison Fort Lodgessa. Kokemus tosin oli täysin erilainen kuin omat erähenkiset reissuni Lapissa. Tällä kertaa oli mahdollisuus pujahtaa oikeaan sänkyyn, pehmeisiin lakanoihin, napsauttaa lukulamppu päälle ja uppoutua kirjaan hetkeksi ennen Niililtä kantautuviin eläinten ääniin nukahtamista.


Varhain aamulla, auringon värjätessä taivaan vuoroin kaikilla punaisen eri sävyillä, alkoi retkemme kansallispuiston puolelle oppaamme Samin kanssa.


Suomalaisessa kansallispuistossa voi liikkua päivän näkemättä yhtään eläintä. Savannin eläimistä suurin osa liikkuu laumoissa ja lukuisia sopuisasti yhdessä viihtyviä lajeja oli helppo bongata tien varresta. Samassa maisemassa saattoi jopa nähdä leijonan ja antiloopin kaikessa rauhassa. Kun leijona makailee …

Mobile Mentoring yhdistää kollegat eri puolilta maailmaa

Image
Päätehtäväni täällä Ugandassa ovat liittyneet Kirkon Ulkomaanavun ja Ulkoministeriön Mobile Mentoring -pilottihankkeeseen ja sen kolmannen vaiheen toteuttamiseen Palorinyan pakolaisasutusalueella, Obongin piirikunnassa, Länsi-Niilillä. Mukana on 51 opettajaa, joista 37 on ugandalaisia ja 14 etelä-sudanilaisia.

Kamerat räpsyvät. Pidetään puheita, kirjoitellaan nimiä sopimuksiin ja lopulta koittaa h-hetki. Jokainen opettaja käy lunastamassa pöydältä itselleen paketin, johon kuuluu älypuhelin, aurinkokennolaturi ja lamppu, joka on niin ikään ladattavaa mallia. Opettajien asunnoissa kun harvoin on sähköt, mikä hankaloittaa työntekoa kotoa käsin.
Opettajat avaavat pakettejaan kuin joululahjoja ja merkittävästä lahjoituksesta puhutaankin. Osalle heistä tämä on elämän ensimmäinen kännykkä ja suurimmalle osalle se ensimmäinen älypuhelin.  Tässä hankkeessa se tulee olemaan heille myös työkalu. Nyt otetaan suuri askel.
Tulen miettineeksi, kuinka uusi puhelin muuttaa yksittäisen opettajan elämä…

Kohtaaminen

Image
Nousen lauttaan, jonka on tarkoitus kuljettaa minut ja työkaverini Niilin toiselle puolelle. Olemme palaamassa kolmen päivän kenttäreissulta takaisin Adjumaniin. Meidän automme on viimeinen, joka otetaan kyytiin. Huokaisen helpotuksesta, sillä muuten matkanteko olisi pitkittynyt seuraavaa lauttaa odotellessa ainakin tunnilla, eikä järjestön autoilla saa ilman erityislupaa ajaa pimeällä.

Ilta on tyyni ja aurinko pian laskemassa. Niili ei näytä voimaansa tässä kohtaa, veden pinta tuskin väreilee.  Myöhäisen iltapäivän auringonsäteet värjäävät maiseman kullanhohtoiseksi. Krokotiileja ei tarvitse pelätä, sillä ne ovat voimistaan huolimatta ihmisarkoja ja viihtyvät siksi kauempana vilkkaasti liikennöidyltä lauttareitiltä.


Istun puiselle penkille kollegani kanssa. Olen lautan ainoa valkoihoinen, kuten yleensä. Tuntematon vierustoverini tervehtii minua ja nähdessään järjestöni logon paidassani, hän kiittää minua tekemästämme työstä. Emme ehdi jatkaa keskustelua, sillä istumme viimeisellä pen…

Puuvillaparadoksi

Image
Siitä huolimatta, että Afrikasta löytyy useita merkittäviä puuvillan tuottajamaita, on kierrätysvaatteiden kulutus maanosassa maailman suurinta.
Istumme suomalaisten kollegoideni kanssa autossa Kampalan keskustassa, kun eräs vastaantulija hätkähdyttää meidät suomalainen jääkiekkopaita yllään. Jotenkin tuo näky tekee surulliseksi. Paita on ehkä ollut miehelle halpa ostos, mutta Suomi-leijonan sijaan hänen kuuluisi pukeutua  paikalliseen puuvillaprinttiin.
Aihe virittää keskustelua. Kollegani on nähnyt kierrätysvaatteiden tuontiin liittyvän dokumentin. Häneltä kuulen, että kadun varrella lojuvat, pressujen päälle levitetyt vaatekasat, ovat meidän länsimaalaisten hyväntekeväisyyteen lahjoittamia vaatteita. Olen nähnyt noita vaatekasoja ympäri Ugandaa (kts. video). Mutta tarvitaanko vaatteitamme täällä oikeasti? 
Äkkiseltään näyttää siltä, että kaikki hyötyvät tilanteesta. Länsimaiset järjestöt, jotka myyvät lahjoitusvaatteet paikallisiin tukkuihin, saavat tuloja hyväntekeväisyyteen. Paik…

Bantuajassa

Image
Viimeistään Ugandassa on parasta lopettaa vastustaminen. Antaa periksi. Asiat etenevät omalla painollaan.


En ole nähnyt vielä yhtäkään kelloa, joka olisi oikeassa ajassa. 
En ole osallistunut yhteenkään tapahtumaan, joka olisi pysynyt aikataulussaan - enkä puhu minuuteista, vaan tunneista.
Pienestä koostani huolimatta ohitan kulkiessani tahtomattani isoimmat miehetkin, vaikka kuinka yritän hidastaa askeleitani. 
Ensimmäisessä koulutuksessa johon osallistuin, alkoi oma osuuteni kaksi tuntia myöhässä. Tuskailin ja mietin, miten tiivistäisin sisältöä, jotta saisimme kurottua aikaa kiinni. Opettajana olen tottunut vaihtamaan suunnitelmia lennossa. Minä olin kuitenkin ainoa, jolla oli kiire. Ainoa, joka antoi asiasta jälkikäteen palautetta. 
Viime vuosina olen meditoinut aktiivisesti. Täällä ei varsinaisesti tarvitse ryhtyä meditoimaan, sillä meditatiivisia hetkiä syntyy päivään itsestään. Mieltä ei myöskään erityisesti tarvitse rauhoittaa - ainakaan kiireeltä. Kriisialueella on toki murhe…